Etusivulle
Edellinen Jokaiselle etusivulle: Linkit Seuraava
N:o 2887 - 27. vuosi - Etusivulle 2024
Maaliskuu 11.3 Maanantai
Nettisanomat.com vuodesta 1999
20 vuotta sitten

20 vuotta sitten 11.3.2004


Torstaina 11. maaliskuuta 2004. Numero 241.
   

Torstaina 11.03.2004.
Pääkirjoitus. Vuotaja nähty eduskuntatalon katolla! Jatkoa kesäkuun 12. päivänä 2003 julkaistuihin havaintoihin. "Ilta-Sanomien toimittaja Pekka Ervasti ja päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä poistuivat samaan aikaan viereisen Nykytaiteen museon, Kiasman kautta Sanomataloon." Konnia?
http://www.nettisanomat.com/2004/03/11/etusivu.htm
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

torstaina 11.03.2004.



Lehtemme kuvaaja ehti napata kuvan juhannustunnelmissa. Tarkkaan ei käynyt selville oliko kysymyksessä kansanedustaja Hannu Takkula. Ilta-Sanomien toimittaja Pekka Ervasti ja päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä poistuivat samaan aikaan viereisen Nykytaiteen museon, Kiasman kautta Sanomataloon. Sylttytehtaalle ei valokuvaajamme päässyt vaan joutui tyytymään ulkokuviin. Julkaistu 12. kesäkuuta 2003 himppua ennen räjähdystä!

Torstaina 11.03.2004. Pääkirjoitus. Vuotaja nähty eduskuntatalon katolla!

Jatkoa kesäkuun 12. päivänä 2003 julkaistuihin havaintoihin. "
Ilta-Sanomien toimittaja Pekka Ervasti ja päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä poistuivat samaan aikaan viereisen Nykytaiteen museon, Kiasman kautta Sanomataloon."

Konnia?

Näytelmän todelliset konnat tulevat esille vääjäämättömästi!

Tieto lisää tuskaa!

Minäkin jaksan taas ensi talven pakkasilla jatkaa penkomista!

Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 11.03.2004.

 

http://www.nettisanomat.com/2004/03/11/paakirjoitus.htm

20 vuotta sitten 11.3.2004
http://www.nettisanomat.com/2004/03/11/etusivu.htm


20 vuotta sitten 11.3.2004

 

Madrid 11. maaliskuuta 2004.

Hirveitä pommi-
räjähdyksiä työmatka-
junissa. Lähes 200 kuollutta tuhoisassa terrori-iskussa tänään torstaina 11. maaliskuuta 2004.

 

Kuva: "Tuuli käy heidän ylitseen." Sarja julkaistu aikaisemmin New Yorkin syyskuun 11. päivän jälkeen.
Sarja "Tuuli käy heidän ylitseen. Kuvat Pertti Manninen.



Torstaina 11. maaliskuuta 2004. Numero 241.
   
 

Torstaina 11.03.2004. Irak. Väliaikaisen perustuslain allekirjoittaminen onnistui lopulta. Presidentti Bush yrittää selvitä johonkin rauhallisempaan tilaan ennen syksyn presidentin vaaleja. Suohon uppoaminen on kuitenkin lähellä. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä kymmeniä tuhansia. Kaadot liittoutumasta satoja. Tappaminen jatkuu.

 

Pekka Kettusen viimeinen palvelus?

Torstaina 11.03.2004. Jyväskylän poispotkittu, virallisesti vapaaehtoisesti eronnut matkakassa mukanaan, kaupunginjohtaja Pekka Kettunen järjestelee tilaa yksityisairaala Mehiläiselle. Keskisuomalainen keskiviikkona 10.03.2004. Kaupunginhallitus sohlaa Kyllö-asiassa.

 

Torstaina 11.03.2004.
Harry Potter ja Feeniksin kilta myynnissä huomenna perjantaina 12.03.2004 klo 00.01 alkaen! Jaana Kaparin suomentama J.K.Rowlingin kirjan ensipainos yli
100 000!
 
Suuri journalisti-palkinto 2003.
Torstaina 11.03.2004. Rikoksesta epäillyn ja todisteita hävittäneen lehden toimittaja sai suuren journalistipalkinnon! Toimittaja Pekka Ervasti, Ilta-Sanomat. Toimittajan oma kertomus kokonaisuudessaan pääministeri Anneli Jäätteenmäen jahdista MTV3:n palkintojenjako-ohjelmassa.
 

Torstaina 11.03.2004.
Pääkirjoitus. Vuotaja nähty eduskuntatalon katolla! Jatkoa kesäkuun 12. päivänä 2003 julkaistuihin havaintoihin. "Ilta-Sanomien toimittaja Pekka Ervasti ja päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä poistuivat samaan aikaan viereisen Nykytaiteen museon, Kiasman kautta Sanomataloon." Konnia?
 
Irak-
vuoto-asiakirjat

Torstaina 04.03.2004. Irak-vuotoasiakirjat julkaistiin iltapäivälehdissä. Tässä aineisto kokonaisuudessaan.
11.3.2003. Ilta-Sanomat.
11.3.2003. Iltalehti.

12.3.2003. Ilta-Sanomat.
12.3.2003. Iltalehti.
8.5.2003. Ilta-Sanomat.
Uusia!

 
Tulossa.
Torstaina 11.03.2004.
Mielipidetiedustelut: Puolueiden kannatuslukujen vääristely politiikan teon välineenä.
Odotellessa.
"Tarkoituksellista vai ei, pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä motattiin kuitenkin tälläkin HS-Gallupin valheellisella tiedolla Irak-selvitysten kuumimmalla hetkellä! Lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen." Nettisanomat.com 26.06.2003.
 
Tulossa.
Torstaina 11.03.2004.
Miksi syytettä iltapäivälehtiä vastaan ei uskallettu nostaa?
 

Torstaina 11.03.2004.
Hiljaa mäissä. Harold Lloydin viimeinen mykkäkuva kertoo miehestä, joka pystyy pitämään työpaikkansa vain päivän kerrallaan. Rakastettunsa on kaupungin viimeisen hevosratikkalinjan omistajan tytär ja vauhti on hirmuista. Speedy USA, 1928, ohjannut Ted Wilde. Aikaisempi nimi myös: Kaupungin nopein. Esitetään TV1:ssä sunnuntaina 14.03.2004 klo 13.55.
 
 Linkit
Guardian Unlimited
Thursday March 11 2004 Bombers wreak havoc in Madrid 3pm: At least 173 reported dead · Spain's deadliest-ever bombing · 'Explosives of type used by Eta'
Images from the scene
Audio: Giles Tremlett (2min 17s)
Map: where the attacks occurred
Timeline: Eta
Special report: Spain
 
Thursday March 11 2004 The new fascism
The bombings are a monstrous assault on democracy. We must unite against terror, writes Denis MacShane.
Talk: your thoughts
'A disgusting assault on democracy'
Q&A: Eta and Basque separatism
 
 


Torstaina 11.03.2004.
Etusivun kuva.
Madrid 11. maaliskuuta 2004. Hirveitä pommiräjähdyksiä työmatkajunissa. Lähes 200 kuollutta tuhoisassa terrori-iskussa tänään torstaina 11. maaliskuuta 2004. Kuva: "Tuuli käy heidän ylitseen." Sarja julkaistu aikaisemmin New Yorkin syyskuun 11. päivän jälkeen. Sarja "Tuuli käy heidän ylitseen. Kuvat Pertti Manninen.

 
 

Lahjoita ruokaa!

"The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

 
1234567890123456789012345678901234567890123
Tässä on kyse siitä, ettei terveyskeskussairaalaa nyt halutakaan kehittää, vuodepaikkoja halutaan ulkoistaa yksityiselle puolelle, Kinkomaalle, jonne odotetaan yksityissairaala Mehiläistä. Jyväskylän kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Pekka Ojala. - Kritiikkiä jo eropäivänsä tienneen kaupunginjohtaja Pekka Kettusen esityksestä, joka muuttaa kaupunginvaltuuston kaksi kuukautta vanhaa päätöstä. Keskisuomalainen keskiviikkona 10.03.2004.

Kansanedustaja Kimmo Sasi (Kok.): Muistamme varsin hyvin vielä joitakin aikoja sitten edustaja Tennilä halusi, että Suomi liittyisi Neuvostoliittoon tai ainakin nyt Varsovan liittoon, mutta nämä ajat ovat nyt ohitse. - Kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä (Vas.): Minun isä on seisonut viidettä vuotta etulinjassa Suomen itsenäisyyden puolesta ja pidän loukkaavana teidän kantaanne. - Välihuutaja: Aivan, törkeätä. Eduskunnan kyselytunnilla Nato-kysymyksen keskustelussa tänään torstaina 04.03.2004 n. klo 16:35.

20 vuotta sitten 11.3.2004
http://www.nettisanomat.com/2004/03/11/etusivu.htm



N:o 2887 - 27. vuosi - Etusivulle 2024
Maaliskuu 11.3 Maanantai
Nettisanomat.com vuodesta 1999
20 vuotta sitten
.
Nykyaika nyt!

Kuva Kahdessa kerroksessa.
Lue! Työtä! Pääkirjoitus.


valokuvagalleria
nettisanomat.com 1999/17
vanhin
etusivu
uusin
hakemisto kaikki lehdet edellinen   seuraava

NYKYAIKA CHARLES
CHAPLIN
1936

Nykyaika nyt!

Tule tekemään yhteisen tajun kokemusta!
Versio 1.0 on nyt valmis.
    NYKYAIKA CHARLES
CHAPLIN
1936

perjantaina 26.11.99
tiistaina 30.11.99

     

Modern Times     NYKYAIKA CHARLES
CHAPLIN
1936
Principal Characters
A factory worker .
. Charles Chaplin
A gamin .
. Paulette Goddard
A story of industry, of individual enterprise - humanity crusading in the pursuit of happiness. "Nykyaika" - tarina uutteruudesta ja yksityisestä yritteliäisyydestä - inhimillisen onnen etsinnästä.
Kuva ovessa: PRESIDENT ELECTRO STEEL CORP. Toimitusjohtaja SÄHKÖTERÄS OY    
Toimitusjohtajan puhetta: Section 5, speeder up, 41 Osasto 5, vauhtia, 41  
    Huomio, työnjohtaja! Viitospenkin mutterit ovat löysällä!  
    Meck, osasto 5, lisää vauhtia, 47  
    Käykää hänen tilalleen.  
    Hei! Eipäs lorvailla, takaisi töihin!  

Huomenta!
Kuuntelette Myyntinauhoite-yhtiön mekaanista myyntimiestä. Esittelen teille Billows-syöttökoneen, joka syöttää työläisenne heidän tarvitsematta keskeyttää työtään lounaaksi.

Parantakaa kilpailukykyänne poistamalla ruokatunnit. Lisätkää tuotantoa vähentämällä kustannuksia.

Ihmekoneessamme on kaunis aerodynaaminen virtaviivainen runko ja se toimii äänettömästi erikoisvalmisteisten kuulalaakerien ansiosta. Paineilma jäähdyttää keittolautasen, energiaa ei tuhlaannu keiton puhaltamiseen.

Robotti työntää suupalat pyörivältä lautaselta. Huomatkaa väliakselin kaksinivelinen maissinsyötin synkronoituine vaihteineen, jotka toimivat kielenpään kosketuksesta. Kyllästetty steriloitu suunpyyhin estää paidanrinnusta tahriintumasta.

Tässä vain muutama syöttökoneemme hienouksista. Sallikaa meidän nyt esitellä konettamme jonkun työläisenne kanssa. Jos haluatte pysyä kilpailukykyisenä, teillä ei ole varaa unohtaa Billows-syöttökonetta.

Väliteksti: Lunch time Lounasaika  
Väliteksti: "We'll start with the soup again." "Aloitetaan vielä keitosta."    
Väliteksti: "It's no good - it isn't practical." "Ei tule kauppoja. Se ei ole käytännöllinen."    
Väliteksti: And time marches on into the late afternoon. Iltapäivä lähestyy loppuaan  
Toimitusjohtajan puhetta: Osasto 5, huippunopeus!    
Väliteksti (työtoveri): "He's crazy!!!" Hän on hullu!
   
Väliteksti: Cured of a nervous breakdown but without a job he leaves the hospital to start life anew.
Hermot jälleen kunnossa mutta työttömänä hän lähtee sairaalasta aloittamaan uutta elämää.
Väliteksti (tohtori): "Take it easy and avoid excitement." Välttäkää nyt kaikenlaista kiihtymystä    
Kuvassa: CLOSED SULETTU Private keep out Yksityinen, pysykää poissa    
Mielenosoittajien kylteissä: Yhtykää - vapaus - vapaus tai kuolema
Väliteksti (poliisi): "So you're the leader." Te olettesiis tämän vetäjä. Kuvassa: POLICE PATROL 40  
Väliteksti: The gamin - a child of tehe waterfront who refuses to go hungry.
Sataman kasvatti, joka kieltäytyy näkemästä nälkää.
Väliteksti: Her little sisters - motherless Äidittömät pikkusiskot.    
Väliteksti: The father - one of the unemployed. Isä - yksi työttömistä.    
Väliteksti: Held as a communist leader our innocent victim languishes in jail.
Kommunistijohtajana pidätetty viaton uhrimme viruu vankilassa.
Väliteksti: Searching for smuggled "nose-powder". Salakuljetetun "nuuskan" etsijöitä.
Väliteksti: While outside there is trouble with the unemployed.
Ulkona on työttömyysmellakoita.
Katukuva: Billiards and pools    
Väliteksti: The law takers charge of the orphans. Laki ottaa orvot huostaansa.
Väliteksti (viranomainen): "Take them away." Viekää heidät pois    
Väliteksti (poliisi): "Where's the other girl?" Missä se yksi tyttö on?    
Väliteksti: Happy in his comfortable cell.
Onnellisena viihtyisässä sellissään.
Kulkuri lukee lehteä: (THE DAILY NEWS EXTRA) STRIKES AND RIOTS BREADLINES BROKEN BY UNRULY MOB. LAKKOJA JA MELLAKOITA
Radiossa: Vanki, joka esti tovereidensa paon, on armahdettu. Sheriffi Couler ilmoitta sen hänelle tänään.
Väliteksti (vankilanjohtaja): "Bring number seven here!" Tuokaa tänne numero 7.    
Väliteksti: The minister and his wife pay their weekly visit. Papin ja papinrouvan viikoittainen vierailu.
Radiossa: Jos kärsitte mahakatarrista, älkää unohtako.    
Väliteksti (vankilanjohtaja): "Well, you're a free man." Olette vapaa mies.
Väliteksti: "Can't I stay a little longer? I'm so happy here.
Enkö saa jäädä vielä tänne? Viihdyn hyvin.
Väliteksti (vankilanjohtaja): "This letter will help you to get work. Now make good." Tämä kirje auttaa teitä löytämään työtä. Onnea matkaan.
Kirjeessä lukee: To whom it may concern - The bearer is an honest and trustworthy man. Any position given him will be appreciated by. - Your's truly Sheriff Couler Tämän kirjeen kantaja on rehellinen ja luotettava mies. Antakaa hänelle työtä. Sheriffi Couler.
Väliteksti (veneveistämön työnjohtaja): "Find a wedge like this!" Etsi tällainen kiila.
Väliteksti: Determined to go back to jail. Hän päättää palata vankilaan.    
Väliteksti: Alone and hungry. Yksin ja nälissään.  
Autonkyljessä: Davis Bread Company Oven to home. Leipää    
Väliteksti (kuljettaja): "She stole a loaf of bread." Hän varasti leivän.    
Väliteksti: "No, she didn't - I did." Ei hän sitä tehnyt vaan minä.    
Väliteksti (nainen): "It was the girl - not the man." Tuo tyttö sen teki, ei se mies.    
Kahvilan ikkunassa: Cafeteria Tables for ladies Kahvila Pöytiä naisille Elokuvateatterin sisääntulossa. The Globe Maapallo
Kahvilan seinässä: WINE served with MEALS Viiniä ruokailijoille    
PATROL Väliteksti "Remember me - and the bread?" Muistatko minut ja sen leivän?
Väliteksti "Now is your chance to escape. Voit paeta.
Väliteksti (kulkuri): "Where do you live?"
Missä sinä asut?
Väliteksti (tyttö): "No place - anywhere.
En missään - tai missä tahansa.
Väliteksti (kulkuri): "Can you imagine us in a little home like that?" Voitko kuvitella meidät tuommoisessa pikkukodissa?
Väliteksti (kulkuri): "I'll do it! We'll get ahome even if I have to work for it." Hankin meille kodin. vaikka työllä.
Väliteksti: An accident occurred in a department store. Tavaratalossa on tapahtunut onnettomuus.    
Väliteksti (katselija): "The night watchman broke his leg." Yövartija katkaisi jalkansa.    
Kirjeessä: Tämän kirjeen kantaja. Väliteksti (tavaratalon johtaja): "Give him the job and show him his duties." Antakaa työpaikka hänelle ja opastakaa hänet alkuun.
Väliteksti: Fourth floor. Toy department. 4. kerros - leluosasto.    
Väliteksti: "Look! I can do it blindfolded!" Kyllä tämä minulta sujuu vaikka sokkona. Kuvassa: DANGER VAARA  
Väliteksti: Fifth floor. Bedroom display. 5. kerros - makuuhuonenäyttely. Väliteksti: "I must punch the time clocks." Minun on leimattava kellokortti.
Väliteksti: "Now go to sleep and I'll wake you up before the store opens." "Nuku nyt. Herätän sinut ennen kuin liike avataan."
Väliteksti "Stay where you are!!!" Pysy paikoillasi. Kuvassa: Chose Old Rum Rommia.
Väliteksti: Big Bill recognizes a fellow - worker from the steel mills. Iso-Bill tunnistaa työtoverinsa terästehtaalta.
Väliteksti: "We ain't burglars - we're hungry." Emme me varkaita ole, vain nälkäisiä.
Väliteksti: The next morning. Seuraavana aamuna. POLICE PATROL  
Väliteksti: Ten days later. 10 päivän kuluttua.    
Väliteksti: "I've got a surpise for you. I've found a home."
Minulla on sinulle yllätys. Olen löytänyt meille kodin.
Väliteksti (kulkuri): "It's paradise." "Mikä paratiisi."  
Väliteksti: "Of course it's no Buchingham Palace." "Eihän tämä tietenkään mikään kuninkaanlinna ole."
Kulkuri lukee lehteä: (THE DAILY NEWS EXTRA) FACTORIES REOPEN MEN TO BE PUT TO WORK AT THE JETSON MILLS THIS MORNING.
Tehtaat avaavat jälleen ovensa. MIEHIÄ TARVITAAN JETSONIN TERÄSTEHTAALLE.
Väliteksti: "Work at last!" Vihdoinkin työtä!    
Väliteksti (kulkuri) "Now we'll get a real home!" Nyt saamme oikean kodin!
Väliteksti: The mechanic and his new assistant put to work repairing the long idle machinery. Asentaja ja hänen uusi apulaisensa komennetaan korjaamaan kauan seisoneita koneita.
Väliteksti: "My family heirloom ruined." Perintökelloni on pilalla.    
Väliteksti: "Get that out of my way!" Ota se pois tieltäni.    
Väliteksti: "Get me out of here!" Yritä saada minut ulos täältä.    
Väliteksti: "Pull that lever!" Vedä siitä vivusta.      
Väliteksti: "Hold it!" Seis      
Väliteksti: "Get me out of here!" Hanki minut ulos täältä.  
Kuvassa Master-öljykanisteri Väliteksti: "Get my lunch!" Tuo evääni tänne.
Väliteksti: "Where's your boss? Missä pomosi on?      
Väliteksti: "Get your coat. We're on strike."   Hae takkisi. Olemme lakossa.  
Kuvassa: Tiili lentää vahingossa poliisin päähän. POLICE PATROL 40    
Väliteksti: One week later. Viikon kuluttua.    
Kuvassa: SINGING WAITERS-kyltti RED MOON CAFE.    
Väliteksti: "She'd be good for the cafe." Hän sopisi kahvilaamme.    
Väliteksti: One week later Viikon kuluttua. Kuvassa: POLICE STATION  
Väliteksti: "I have a job for you." Löysin sinulle työpaikan.    
Väliteksti: "Can you wait on table?" Osaatteko te tarjoilla?    
Väliteksti: "Can you sing?" Osaatteko te laulaa?    
Väliteksti: "All right, I'll give you a trial." Otan teidät kokeeksi.    
Kuvassa: COUNTY JUVENILE DIVISION WANTED FOR: Escaped from juvenile officers PIIRIKUNNAN NUORISOHUOLTO_OSASTO ETSINTÄKUULUTETTU Irtolaisuudesta Karannut nuorisohuoltajien käsistä. (virkailija kirjoittaa).
Väliteksti: That night   Tuona iltana.  
Kuvassa: Poraa reikiä juustoon    
Väliteksti: "I've been waiting an hour for roast duck." Olen odottanut jo tunnin sorsapaistiani.    
Kuvassa: Kulkee väärästä ovesta Toisen tarjoilijan tarjotin lentää lattialle IN- OUT meni sekaisin Paisti joutuu tanssin pyörteisiin Temppuilijat nappaavat paistin Paisti jää roikkumaan lamppuun Lopulta paisti suoraan syliin.
Väliteksti: (Johtaja) "I hope you can sing." Toivottavasti osaat laulaa. Kuvassa: KEEP OUT OF DRESSING ROOM.
Kuvassa. ("tarjoilijat") Me laulaen teille Perunoita kannamme. Näin reippaasti uurastamme. Ja pienestä riksasta koko illan veisaamme.    
Väliteksti: "Let's rehearse your song." Harjoitellaan sitä lauluasi. (Taustalla kuuluu tarjoilijoiden laulu "in moonlight" jne.
Väliteksti: "I forget the words." Unohdan sanat.      
Väliteksti: "I forget the words." Unohdan sanat.    
Väliteksti: "I'll write them on your cuff." Kirjoitan ne kalvosimeesi.    
Kuvassa: A pretty girl and a Gay old man flirted On the boulevard. He was a fat old thing But his diamond ring Caught her eys. Nuori soma neitonen
Ja ikämies iloluontoinen Bulevardilla flirttasivat.
Mies oli vanha ja pulskanpuoleinen
Mutta tyttö oli huomannut timanttisormuksen.
Kuvassa: Kalvosimet lentävät Hädissään, Tyttö rohkaisee  
Väliteksti: "Sing!! Never mind the words." Laula! Viis sanoista!    
Kuvassa: Yleisö hermostuu, kunnes    
Da dappan dappan more Ta tappan tappan tore Ra la lal lal lal lal laa Ra la lal lal lal lal laa
Hoppan poppam joree Bellan ballan boree Ra la lal lal lal lal laa Ra la lal lal lal lal laa
Oli kerran spageletto Tuli siitä ilon peitto Ra la lal lal lal lal laa Ra la lal lal lal lal laa
Tuli sitten kaunis senjoora Nimeltänsä Noora Tila tillan lallan laa Tila tillan lallan laa
Kuvassa. Näyttää sormusta Pusut Valtavat suosionosoitukset
Väliteksti: "You 're great!. I'll give you a steady job." Olet loistava! Annan sinulle vakinaisen työpaikan.    
Kuvassa: ETSINTÄKUULUTETTU IRTOLAISUUDESTA Tyttö ei pääse tanssimaan, itkee, pako    
Väliteksti: Dawn. Aamun sarastaessa
Kuvassa istuvat, itku
Väliteksti: (tyttö) "What's the use of trying?" Mitä mikään kannattaa?
Väliteksti: "Buck up - never say die. We'll get along!"
Pää pystyyn! Älä hellitä!. Kyllä me pärjäämme!
Kuvassa:
"SMILE"
Hymyä
Kuvassa: Kävely vastavaloon vuoria kohti
 
Kuvassa: The End (koristeellisesti)
 
Kuvassa: PASSED BY THE NATIONAL BOARD OF REVIEW.
Suomennos: Eija Pokkinen
       
http://wso.williams.edu/~dgerstei/chaplin/intro.html   
   
http://www.nettisanomat.com/1999/11/25/n9917chaplininnykyaika.htm

Laura Mannisen kuva: "Aarretta etsimässä". Helsinki 1999

http://www.nettisanomat.com/1999/11/25/n9917chaplininnykyaika.htm



Kahdessa kerroksessa.
Linnutkin kahdessa kerroksessa. Ne, jotka pystyvät syömään suoraan ja ne, jotka joutuvat odottamaan ylempää pudonneita murusia, kyllähän täytettäessä heillekin tulee siroteltua, suoraan. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Perjantai 08.03.2024 11:06. Kuva Pertti Manninen.



http://www.nettisanomat.com/aihe/tyota/es.htm
Työtä! Pääkirjoitus

Kuva Kansainvälisen naistenpäivän pyöräilyä 2006. Kuva Päivän pienimmät.
Kuvasarja Valitut viikot. 2000-2024. Maaliskuun alku.
Kuva Päivän pupu.
Kuva "Sinä lähdit pois ... Kiitos Sauli! Kiitos Jenni!"
Vaihto Tässä ajassa ja ympäristössä 1. maaliskuuta.
Kuvat Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä.



Työtä!
http://www.nettisanomat.com/aihe/tyota/es.htm


Pääkirjoitus. Työtä!
Ensimmäiset kaksi tässä lehdessä, jo toisessa numerossa 5.8.1999, julkaistut kirjoitukset tästä aiheesta olivat "Hurskastelua 1 Ministeri Perho ja Helsingin Sanomat työttömien nuorten kimpussa" ja "Hurskastelua 2 Professori Pehkonen pitkäaikaistyöttömien kimpussa". http://www.nettisanomat.com/1999/08/05/netti0408.htm#hur1eka

Viimeisin aiheeseen liittyvä on jo reilun kuukauden takaa, torstailta 1.2.2024 "Pääkirjoitus. Niinistön perintö": Presidentti Sauli Niinistö avusti vuosi sitten omilla puheillaan valtion velkaantumisesta nykyisen hallituskoaliition valtaan. Vaikka nykyinen hallitus ei perännykään ja saavuttanee selkävoiton työväestöstä, niin Suomi joutuu kuitenkin sellaiseen katkeruuden kierteeseen, ettei se presidentille kunniaksi ole."
http://www.nettisanomat.com/2024/02/01/etusivu.html

Tässä nyt sitten ollaan. Lakkoillaan ja "neuvotellaan" ja periksi ei anneta.

Näiden ensimmäisten kirjoitusten jälkeen on satoja kirjoituksia ja linkkejä tarjolla. Nopeasti vilkaisten sama meno on jatkunut jo viime vuosituhannelta alkaen vuodesta toiseen, samanlaisena.
Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Lauantai 09.03.2024 11:29.

Työtä!

http://www.nettisanomat.com/aihe/tyota/es.htm


Ministeri Perho ja Helsingin Sanomat työttömien nuorten kimpussa. Lue!
Professori Pehkonen pitkäaikaistyöttömien kimpussa. Lue!


Päivän pienimmät

Metsämyyrät puikkelehtivat tammen ympärillä aurinkoisessa iltapäivässä. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Torstai 7.3.2024 16:30. Kuva Pertti Manninen.


Kuvasarja Valitut viikot. 2000-2024. Maaliskuun alku.
Kuva Päivän pupu.
Kuva "Sinä lähdit pois ... Kiitos Sauli! Kiitos Jenni!"
Vaihto Tässä ajassa ja ympäristössä 1. maaliskuuta.
Kuvat Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä.


Ukraina. Ylen aamu-uutiset 24.2.2022 ja 24.2.2024 puheentunnistuksella.


Päivän pupu

Vielä vaalea pupu syömässä auringonkukan siemeniä illan hämärässä. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Tiistai 5.3.2024 17:55. Kuva Pertti Manninen.


Ukraina. Ylen aamu-uutiset 24.2.2022 ja 24.2.2024 puheentunnistuksella.

Krim maaliskuussa 2014.
- Jäädytetäänkö Harkimonkin rahavarat? Rahanpesuepäilyt liippaavat läheltä. Lue!
- Kohudosentti Johan Bäckman todisteli vaalien "laillisuutta" -
Obama kovisteli Putinia: Emme ikinä tunnusta kansanäänestystä - Suomen ulkopoliittinen johto: "Krimin kansanäänestys laiton" - Ukrainalaispoika palautti Putinin antaman lahjakellon. Otsikot
- Ukraine - Referendum - Sanctions - Alibaba. Kuvat
- Niinistö tapasi Kiinan presidentin. Kuvat


Nettisanomat Viikkosanomat Sanomanetti Kuvasanomat Sanomatori Härkää sarvista  12.fi

Toimitus: Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com Julkaisija - Publisher: nettisanomat @hotmail.com
Jokaiselle etusivulle - Sivustot - Dilemma
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Haku: "ILTASET - & sana"

Ukraina. Ylen aamu-uutiset 24.2.2022 ja 24.2.2024 puheentunnistuksella.

Krim maaliskuussa 2014.
- Jäädytetäänkö Harkimonkin rahavarat? Rahanpesuepäilyt liippaavat läheltä. Lue!
- Kohudosentti Johan Bäckman todisteli vaalien "laillisuutta" -
Obama kovisteli Putinia: Emme ikinä tunnusta kansanäänestystä - Suomen ulkopoliittinen johto: "Krimin kansanäänestys laiton" - Ukrainalaispoika palautti Putinin antaman lahjakellon. Otsikot
- Ukraine - Referendum - Sanctions - Alibaba. Kuvat
- Niinistö tapasi Kiinan presidentin. Kuvat


Presidentinvaalit 2024.
Tulos. Ydinasehaukka voitti. Lue! Pääkirjoitukset: Malttia. Lue! Sopuisaa oli. Lue! Homous. Lue! Suomeen ydinaseita? Niinistö ja Haavisto: Ei. - Stubb: Kyllä. Lue!
Ydinasekieltosopimus: Suomi on piiloutunut Naton selän taakse. Lue!


Presidentinvaalit 2024.
Tulos. Ydinasehaukka voitti. Lue! Pääkirjoitukset: Malttia. Lue! Sopuisaa oli. Lue! Homous. Lue! Suomeen ydinaseita? Niinistö ja Haavisto: Ei. - Stubb: Kyllä. Lue!
Ydinasekieltosopimus: Suomi on piiloutunut Naton selän taakse. Lue!


Ystävänpäivä sulassa sovussa
Tintti ja tikka saman rasvasiementangon kimpussa.
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Keskiviikko 14.02.2024 09:11. Kuva Pertti Manninen.


Nuoret valkohäntäpeurat poikkeavat hetkeksi lintujen ruokintapaikalle.
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Keskiviikko 14.02.2024 12:23. Kuva Pertti Manninen.


Presidentinvaalit 2024.
Tulos. Ydinasehaukka voitti. Lue! Pääkirjoitukset: Malttia. Lue! Sopuisaa oli. Lue! Homous. Lue! Suomeen ydinaseita? Niinistö ja Haavisto: Ei. - Stubb: Kyllä. Lue!
Ydinasekieltosopimus: Suomi on piiloutunut Naton selän taakse. Lue!


Tulosta odotellessa.

Orava löytää maahan pudonneita pähkinöitä sunnuntaina 11.2.2024 10:37.

Kuvat Pertti Manninen. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal.


Kumpi ja Kampi tappelivat. Kumpi voitti?

"... Lapset sanovat silti aina että voittaja on "Kumpi". Ehkä tämä johtuu siitä, että he eivät ole vielä saastuttaneet ajattelukykyään ja tervettä järkeään filosofialla tai teologialla." - Hikipedia: https://hikipedia.info/wiki/Kumpi_ja_Kampi_tappeli,_kumpi_voitti%3F

Kuva: Jänönen hämärässä. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal perjantaina 09.02.2024 17:23. Pertti Manninen.


Saamelaisten kansallispäivä 2012 ja 2024 Kuvat
J.L. Runeberg 220 vuotta
Kuva
Stubbin kaula Haavistoon kaventunut.
Lue!
Ydinaseet. Niinistö ja Stubb: Kyllä, Haavisto: Ei.
Lue!


Pikkupeurat.

Pikkupeurat ovat löytäneet lintujen ruokintapaikan, aikansa viihtyvät ja toinenkin ihan ikkunan alle tullut lähtee lopulta pois reippaasti loikkien, kun huomaa jotakin liikettä.

Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntaina 28.1.2024 15:00 ja 15:31. Kuvat Pertti Manninen.



- Slava Ukraini - Lunta tuiskuaa - Yhdistävä Förerande Stubb. Kuvat
- Uni ja sen tulkinta 16.1. Lue!
- "Päätöntä menoa" 2018. Jutta mukana Saulin kampanjassa Kuvat
- Jänönen ja ehdokkaat. Kuva
- Raketti, suihku, tussahdus? Kuvat

- Kiekkofaneja 2013 ja 2024. Kuvat
- Matkalla tammikuun 13. 2000-2024
- Kallion kirkko 1956 ja 2024. Kuvat

- Uni ja sen tulkinta 16.1. Lue!
- "Päätöntä menoa" 2018. Jutta mukana Saulin kampanjassa Kuvat
- Jänönen ja ehdokkaat. Kuva
- Raketti, suihku, tussahdus? Kuvat

- Kiekkofaneja 2013 ja 2024. Kuvat
- Matkalla tammikuun 13. 2000-2024
- Kallion kirkko 1956 ja 2024. Kuvat

2024.
Jänönen ja ehdokkaat Kuva
Kiekkofaneja 2013 ja 2024. Kuvat

Matkalla tammikuun 13. 2000-2024.
Kallion kirkko 1956 ja 2024. Kuvat


"Päätöntä menoa" 2018. Jutta mukana Saulin kampanjassa Kuvat
2024. Jänönen ja ehdokkaat Kuva
Raketti, suihku, tussahdus? Kuvat

Kiekkofaneja 2013 ja 2024. Kuvat






HAPPY NEW YEAR - ONNELLISTA UUTTA VUOTTA
Kuva Charles Chaplinin klassikkokomediasta Kultakuume, The Gold Rush, USA 1925. Yle Teeman lähetyksestä joulupäivänä 25.12.2020 12:48. Pertti Manninen.


Lintuja pitkin päivää uuden vuoden aattona 31.12.2023.

Fasaani ja tintti 10:14

Närhet 11:36

Kottarainen 15:36
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntai 31.12.2023. Kuvat Pertti Manninen.


1.1. Auld Lang Syne

 

Should auld acquaintance be forgot and never brought to mind?
Should auld acquaintance be forgot and days of auld lang syne?
For auld lang syne, my dear, for auld lang syne,
we’ll take a cup of kindness yet for auld lang syne

Kuvia Charles Chaplinin elokuvasta Kultakuume, The Gold Rush, USA 1925. Yle Teeman lähetyksestä joulupäivänä 25.12.2020 12:48. Pertti Manninen.


Kulkuri kuuntelee kauempaa hiljaisesti kuuluvaa laulua, kun vieraat eivät saapuneetkaan juhlapöytään.


Tää ystävyys ei raukene
Tää ystävyys ei raukene, vaan kestää ainiaan.
On suuri silloin riemumme, kun jälleen kohdataan.
Tiet kauas voivat loitota, jää muistot sydämiin.
Siis vielä kiitos kaikesta ja terve näkemiin.
 
Kuvat

http://www.nettisanomat.com/2021/01/01/etusivu.html

 



Kuolema

Niin kauan kuin minä olen, minun kuolemaani ei ole.
Kun minun kuolemani on, minua ei enää ole.
siis minä ja kuolema emme koskaan kohtaa.
Epikuros, 341 eaa.-270 eaa.

Kuolema ei minua kosketa, paitsi kerran.
Erno Paasilinna


Elämä ja kuolema ovat yhtä, niin kuin joki ja meri ovat yhtä.
Kahlil Gibran

Kuolema on elämän aallonharja niin kuin syntymäkin. Kuolema ja syntymä ovat yhtä.
Abba Hillel Silver

Voi sinua kuolema parka, elävänä et minua koskaan saa.
Mirkka Rekola

Elämä on suurenmoinen yllätys. En ymmärrä, miksi kuolema ei voisi olla sitäkin suurenmoisempi.
Vladimir Nabokov

Elämän voi nähdä unena ja kuoleman heräämisenä.
Arthur Schopenhauer

Hyvin kulutettu päivä tuo hyvän unen ja hyvin käytetty elämä tuo tuo hyvän kuoleman.
Leonardo da Vinci

Kuolema ottaa kaiken. Se on laki, ei rangaistus.
Seneca

Jos ihmisistä vain jotkut kuolisivat ja toiset eivät, olisi katkeraa kuolla.
Jean de Bruyére

Hän liittyi enemmistöön.
Petronius

Tuhka tekee kaikista samanlaisia.
Seneca

Kuolemattomia ovat vain kuolleet.
Torsti Lehtinen

Elämän tarkoitus on, että se loppuu.
Franz Kafka

(78) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Marraskuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.

 



ORAVAN LAULU



Aleksis Kivi. Seitsemän veljestä 1870.

SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA. Kuva: Pertti Manninen. Kirkkonummi Kauhala maanantaina 19-09-2016 illansuussa 18:06 ikkunan toisella puolen.


Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!



HAPPY NEW YEAR - ONNELLISTA UUTTA VUOTTA Kuva Charles Chaplinin klassikkokomediasta Kultakuume, The Gold Rush, USA
1925.
Yle Teeman lähetyksestä joulupäivänä 25.12.2020 12:48. Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2021/01/01/etusivu.html



Lapsen oikeuksien julistus

Periaate 1

Lapsen tulee saada nauttia kaikkia tässä julistuksessa määriteltyjä oikeuksia. Nämä oikeudet kuuluvat poikkeuksetta jokaiselle lapselle yhtäläisesti ja erottamatta katsomatta hänen tai hänen perheensä rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen vakaumukseen, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen tai syntyperästä taikka muusta johtuvaan asemaan.

Lue kokonaan!


SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA.
Kuva: Pertti Manninen. Kirkkonummi Kauhala maanantaina 19-09-2016 illansuussa 18:06 ikkunan toisella puolen.

Ymmärrys

Eino Leino, Aurinkolaulu

Oi, antaos, Herra sa auringon, 
mulle armosi kultaiset kielet,
niin soittaisin laulua sovinnon, 
ett' yhtehen saisi se mielet.
Ei tuomita voi, ken ymmärtää. 
Sävel selvittää, mikä salahan jää,
näin ihmiset toistansa lähemmän vie;
sen kautta vie Jumalan tie.

Oi, onnellinen, joka herättää 
noin voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset, toistanne ymmärtäkää, 
niin ette niin kovia oisi.
Miks emme me yhdessä käydä vois? 
Jos murtuis yks, muut tukena ois.
Oi, ihmiset, toistanne suvaitkaa! 
Niin suuri on maa.

Eino Leino, Aurinkolaulu

(43) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.
 

Yhteys - Dilemma -

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi

Ilmoita ilmaiseksi sivu!

SIVULUETTELO KÄYNTI-
JÄRJESTYKSESSÄ:

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - ILTASET - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi - elama.fi  - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi - mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 -
...
SIVULUETTELO KOKONAAN TÄÄLLÄ!!

Tapahtuma-aika: 2001

Oikeuden oppitunti. Nro 1. Johdanto. (Velkomusasia ja kunnianloukkaus)

Nettinen.fi - Muutamaan oikeudenkäyntiin liittyviä asioita. Mukana asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki ja sen edeltäjä sekä päätoimittaja Pertti Manninen, Nettisanomat. LUE!

SIVUSTO-
LUETTELO!



1.1. Auld Lang Syne
. Kuvasarja.

2021. TAMMIKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ UUDENVUODENPUHEESSAAN. ”TEIMME MÄÄRÄTIETOISESTI SELVÄKSI OLEVAMME OSA LÄNTTÄ." LUE!
2015 HEINÄKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN.

"Niinistön mukaan asia kaatui muiden EU-maiden vastustukseen." Yle uutiset. Niinistö toivoo selvempiä sääntöjä matkustuskieltoon. Kuvat: Pertti Manninen. KUVASARJA


Ymmärrys

Herra, suo minun ennemmin ymmärtää kuin saada ymmärrystä.
Franciscus Assisilainen

Kun järki sekoittuu jaloimpiin aistimuksiin ja ne muodostavat yhden kokonaisuuden, tätä voidaan täydellä syyllä nimittää elävän olennon olemassaolon pelastajaksi.
Platon

Tämä maailma on komedia niille, jotka ajattelevat ja tragedia niille, jotka tuntevat.
Horace Walpole

Niin kauan kuin ihminen ajattelee, hän on vapaa.
Ralph Waldo Emerson

Ei riitä, että järki on terävä. Tärkeintä on käyttää sitä oikein.
René Descartes

(41) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

 
2019  

Seuraavan kirjoituksen poistamismääräyksen korkein oikeus palautti hovioikeuden uudelleen käsiteltäväksi. Kirjoitus nyt hovioikeuden hyväksymässä muodossa.

http://www.nettisanomat.com/
2019/06/30/etusivu.html#hyvan

 

2013

 

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! 

 

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen.

3 kuvaa sivulla:
http://www.nettisanomat.com/
2014/08/08/kuvasivu.html


 
2004  

2004
"Ote vanhustenhuollon arkipäivästä kirvonnut."



01.01.2006 tammikuun sunnuntaina klo 08.59. Kuva. "Herää Suomi!". Pertti Manninen. Sarjasta "He rakensivat tämän maan", tulossa ja sarjasta "Puu eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina", tulossa.


Helsingin Sanomat maanantaina 27. joulukuuta 2004. Vieraskynä.
Elli Aaltonen. Anja Lehtonen.

http://www.nettisanomat.com/
2006/01/01/etusivu.htm#otekuva
 

2007

 

1957
ARKISTO 2007.

Kuva 50 vuotta aikaisemmin 1957.

Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen.
http://www.nettisanomat.com/
2007/01/09/aretvar1957.html

 

2001
 


SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth

 

SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle. Kasvoillesi onni suo.

Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.


http://www.nettisanomat.com/ 2001/05/17/hymy.htm

 

Nettisanomat
Viikkosanomat

Sanomanetti
Kuvasanomat
Sanomatori
Härkää sarvista 
12.fi

 

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi  

ILTASET - N:o 2887 - 20 vuotta sitten 11.3.2004. - Arkisto. Torstaina 11.03.2004. Pääkirjoitus. Vuotaja nähty eduskuntatalon katolla! Jatkoa kesäkuun 12. päivänä 2003 julkaistuihin havaintoihin. "Ilta-Sanomien toimittaja Pekka Ervasti ja päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä poistuivat samaan aikaan viereisen Nykytaiteen museon, Kiasman kautta Sanomataloon." Konnia? - Madrid 11. maaliskuuta 2004. Hirveitä pommiräjähdyksiä työmatkajunissa. Lähes 200 kuollutta tuhoisassa terrori-iskussa tänään torstaina 11. maaliskuuta 2004. Kuva: "Tuuli käy heidän ylitseen." --- Sunnuntai 10.09.2024 - Arkisto 1999. NYKYAIKA CHARLES CHAPLIN 1936 Nykyaika nyt! Tule tekemään yhteisen tajun kokemusta! Versio 1.0 on nyt valmis. NYKYAIKA CHARLES CHAPLIN 1936 perjantaina 26.11.99 tiistaina 30.11.99. --- Lauantai 09.03.2024 - Työtä! Pääkirjoitus. - Kuva. Kahdessa kerroksessa. Linnutkin kahdessa kerroksessa. Ne, jotka pystyvät syömään suoraan ja ne, jotka joutuvat odottamaan ylempää pudonneita murusia, kyllähän täytettäessä heillekin tulee siroteltua, suoraan. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Perjantai 08.03.2024 11:06. Kuva Pertti Manninen. --- SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA. - Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm. - SMILE from MODERN TIMES - "Förbjud atomvapnen". 1957 KUVA - etusivu - Maanantai 11.3.2024 - Kuvasanomat - ILTASET - ILTASET - Härkää sarvista - ILTASET - N:o 2887. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com
2024-03-11, nettiin 2024-03-11 20:19, linkkejä 2024-03-11.

"Haukkaavan logon" teki Jaikon kurssilla 1999 Mika. Ensimmäisen kerran logo oli lehdessä tortaina 30.9.1999. Pari vuoden jälkeen se korvautui steriilillä kirjainlogolla. Nyt se on taas mukana!

TOIMITUS päätoimittaja
Kuva: Mika Hänninen
Yhteydenotto:[email protected]. copyright nettisanomat.com
Sivut valmisti Pertti Manninen, Kuva sivulta:
http://www.nettisanomat.com/2002/10/17/popupkulkijasin.htm


2022-06-17. Tarvitsetko ...
2022-12-23. Kuusi syytä ...
2023-06-26. Aktiivinen.
2023-09-21. Yli 20 mg ...


 

 
12.fi http://www.12.fi 1999-
12tori.fi http://www.12tori.fi 2008-
apumiehet.fi http://www.apumiehet.fi 2015-
biden.fi http://www.biden.fi 2017-
eduskuntatalo.fi http://www.eduskuntatalo.fi 2009-
elama.fi http://www.elama.fi 2015-
ennustamo.fi http://www.ennustamo.fi 2017-
erika.fi http://www.erika.fi 2009-
faktaamo.fi http://www.faktaamo.fi 2017-
fotomo.fi http://www.fotomo.fi 2017-
fy.fi http://www.fy.fi 2009-
gagarin.fi http://www.gagarin.fi 2009-
helkinginsanomat.com http://www.helkinginsanomat.com 2009-
helsinginsanoma.fi http://www.helsinginsanoma.fi 2017-
helsinki-areena.fi http://www.helsinki-areena.fi 2013-
helsinki-lehti.fi http://www.helsinki-lehti.fi 2018-
helsinkilehti.fi http://www.helsinkilehti.fi 2018-
helsinkisanomat.info http://www.helsinkisanomat.info 1999-
hs24.mobi http://www.hs24.mobi 2012-
hs27.com http://www.hs27.com 2009-
iltaset.fi http://www.iltaset.fi 2014-
infoinfo.fi http://www.infoinfo.fi 2009-
infomo.fi http://www.infomo.fi 2017-
iske.fi http://www.iske.fi 1999-
kansalaisneuvosto.fi http://www.kansalaisneuvosto.fi tulossa
kansalaistori.fi http://www.kansalaistori.fi 2014-
keskiviikko.fi http://www.keskiviikko.fi 2009-
kirkuva.fi http://www.kirkuva.fi 2013-
knummi.fi http://www.knummi.fi varattu
kuvala.fi http://www.kuvala.fi 2012-
kuvasanomat.fi http://www.kuvasanomat.fi 2010-
kuvaviikko.fi http://www.kuvaviikko.fi 1999-
let.fi http://www.let.fi 2009-
maanantai.fi http://www.maanantai.fi 2009-
muistamo.fi http://www.muistamo.fi blogi
mummi.fi http://www.mummi.fi 2014-
n1.fi http://www.n1.fi 2012-
nettilehti.com http://www.nettilehti.com 2009-
nettimobi.com http://www.nettimobi.com 2009-
nettinen.fi http://www.nettinen.fi 2004-
nettisanomat.com http://www.nettisanomat.com 1999-
nettisanomat.fi http://www.nettisanomat.fi rinnakkais
pappa.fi http://www.pappa.fi 2013-
per.fi http://www.per.fi 2015-
raw.fi http://www.raw.fi 2012-
sanaamo.fi http://www.sanaamo.fi 2017-
sanala.fi http://www.sanala.fi 2012-
sanat.fi http://www.sanat.fi 2009-
sanomaatti.fi http://www.sanomaatti.fi 2015-
sanomadigi.fi http://www.sanomadigi.fi 2015-
sanomahouse.fi http://www.sanomahouse.fi 2015-
sanomakonserni.fi http://www.sanomakonserni.fi 2017-
sanomamags.com http://www.sanomamags.com rinnakkais
sanomamarkkinat.fi http://www.sanomamarkkinat.fi 2015-
sanomamobi.fi http://www.sanomamobi.fi 2011-
sanomanet.fi http://www.sanomanet.fi 2014-
sanomanetti.fi http://www.sanomanetti.fi 1999-
sanomapark.fi http://www.sanomapark.fi 2009-
sanomasampo.fi http://www.sanomasampo.fi 2014-
sanomatori.com http://www.sanomatori.com rinnakkais
sanomatori.fi http://www.sanomatori.fi 2009-
sanomaviikko.fi http://www.sanomaviikko.fi 2009-
sanomo.fi http://www.sanomo.fi 2014-
sanonet.fi http://www.sanonet.fi 2014-
sanoraama.fi http://www.sanoraama.fi 1999-
shit.fi http://www.shit.fi 2012-
siivo.fi http://www.siivo.fi 2017-
suomisanomat.fi http://www.suomisanomat.fi 2014-
tiistai.fi http://www.tiistai.fi 2009-
venus.fi http://www.venus.fi 2009-
viikko.fi http://www.viikko.fi 2009-
viikkosanomat.fi http://www.viikkosanomat.fi blogi
vuosi.fi http://www.vuosi.fi 1999-
vuosisanomat.fi http://www.vuosisanomat.fi 1999-
week.fi http://www.week.fi 2015-
wincapita.fi http://www.wincapita.fi 2009-

04.05.2023


 


Nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivuina (22.01.2024- 09.05.2024) nettiin perjantaina 17.05.2024.